Ajattelin tautiloisista huolimatta kirjoittaa pienen rapsan tästä meidän Domus-tuolien kunnostusprojektista. Tämä ei totisesti ole mikään oikeaoppinen ja absoluuttinen käytännön opas asiasta, koska me emme ole mitään ammattientisöijiä ja varmasti on helpompikin tapa vanhojen tuolien kunnostamiseen itse (tai ammattilaisia, jotka sen osaavat oikein tehdä). Mutta näin me se tehtiin itse ja kyllä ollaan tyytyväisiä lopputulokseen.
Tuolit siis olivat huonossa kunnossa (t
äällä kuvia lähtötilanteesta) ja niistä oli isoja viilupaloja irti. Vaikka alkuun haaveilinkin viilupintojen korjaamisesta/paikkaamisesta ja alkuperäisen puupinnan jättämisestä/uudelleenlakkaamisesta, tajusin aika pian että se on tuhoontuomittu ajatus. Viiluvauriot olivat todella massiivisia.
Selkä- ja istuinosaa yhdistävä taivutettu vanerinpala repsotti kaikissa tuoleissa kurjasti ja se osoittautui muutenkin ongelmalliseksi, se nimittäin oli kiinnitetty popniiteillä joiden irrottaminen oli hankalaa ja takaisinsaaminen vieläkin hankalampaa.
Ensimmäisen tuolin vanerinpalan irroitettuamme päädyimme jättämään muiden kolmen tuolin palat paikalleen; vaneripala liimattiin ja korjattiin paikallaan. Onnistui hyvin sitenkin, en siis suosittele niitä popniittejä irroittamaan ilman kunnon välineitä.
Nitkumisen ja natkumisen estämiseksi poistimme vanhat kulmapalat tuolin rungon sisältä, jotka olivat jo puoliksi lahot. Uutta puupalikkaa tilalle, joka kinnitettiin puuliimalla ja ruuveilla. Tämä toimenpiden auttoi jo pahimpaan nitkumiseen ja heilumiseen ja tukevoitti vanhaa tuolia kummasti. Sinne tänne aseteltiin vielä katkaistuja tulitikkuja (kuinka professionaalista!), ja korjaustoimenpiteet olivat siinä.
Korjaamisen jälkeen tuolit hiottiin. Tässä tuli tehtyä vaikeimman kautta asiat, ilmeisesti vanhoissa tuoleissa on käytetty selluloosalakkaa joka olisi irronnut ihan jollain liuottimella. Mutta talon miäs hankasi tuoleja muutaman päivän tuolla terassilla ja päästiin kuitenkin hauisrevähtymistä huolimatta onnelliseen lopputulemaan.
Sitten paikattiin viilun jättämiä, suuria roiloja ja repeämiä. Tikkurilan Spakkeli osoittautui oivaksi aineeksi, vaikka kuivuukin hitaasti. Sitä muutama kerros roiloihin ja hionnat välissä.
Halusin maalata tuolit öljypohjaisella maalilla, mutta halusin niistä myös mattapintaiset. Öljypohjaista maalia ei saa täysin himmeänä, joten (tässä mentiin toisen kerran metsään) valitsin Sadolinin vesipohjaisen täyshimmeän maalin. No, sehän valuu jos ei ole tarkkana (minä olin - muutamaa hupsista lukuunottamatta).
Tuolit ovat täyshimmeällä maalilla aivan mahottoman komeat, mutta pahoin pelkään, että koska tulevat päivittäiseen lapsiperhekäyttöön, ei maalipinta ehjänä kauaa kestä. Nyt siis täytyy vielä joku pintakäsittely keksiä maalin päälle, joka sitten tuo varmaankin sitä ei - kaivattua kiiltoa tuoliin...
Vesipohjaisessa maalissa on tosin se hyvä puoli, että sen alta näkyy puupinta elävästi, vähän kuin petsattuja olisivat (mitä ainakin uudistuotannossa olevat mustat Domukset taitavat ollakin).
Mutta että tämän kokemuksen perusteella todettakoon, että kyllä uunokin pystyy vanhoja viiluhuonekaluja kunnostamaan vaikka se vähän möröltä alkuun vaikuttaakin.
Ja vaikka virheitä tulisikin niin se tunne, kun saat katsella itse kunnostamiasi huonekaluja (joissa oma kädenjälkesi kirjaimellisesti näkyy) on
ihan priceless.
